Eilen Sunny matkusti Espooseen osteopaatti Maare Kaiperlan käsittelyyn. Sunnya ensin jännitti aika paljon ja pelottikin, mutta Maare käsitteli sitä niin ihanasti ja varmasti, että se rauhoittui. Maare sanoi, että selkä oli todella jumissa ja että siellä oli pari-kolme "nikamasumppua". Sunny ei kuitenkaan murissut /vinkunut/ näyttänyt hampaita käsittelyn kuluessa, mitä se on tehnyt kiropraktikon hoidoissa ja hierojan tai eläinlääkärin osuessa tiettyyn kipeään kohtaan. Selvästi Sunny odotti koko ajan, koska sattuu paljon, mutta kun ei sattunutkaan, se rauhoittui, vaikka olikin edelleen jännittynyt. Kun Maare sanoi, että valmista tuli, Sunny pomppasi pystyyn, että nyt pitää saada namia! :D

Kun mentiin sisälle, Maare katsoi Sunnyn diagnoosin ja röntgenkuvat. Sanoi, että vaiva on melko tyypillinen. Mutta kun eläinlääkäri sanoi, että vika oli synnynnäinen, Maare sanoi, että se oli aiheutunut trauman seurauksena. Mietittiin, oliko se pudonnut tai kaatunut jossain. Mitään yksittäistä tapausta ei tullut mieleen, mutta onhan sekin juoksennellut elämässään niin paljon, että mitä tahansa on voinut tapahtua. Ristiriitaiset analyysit on hämmentäviä, mutta kallistuisin ehkä kuitenkin Maaren diagnoosin puoleen: porkkiksilla ei ole yleensä tuollaisia selkävaivoja ja oireethan alkoivat vasta viime vuonna. Mutta tiedä häntä.

Seuraavan kerran mennään kuukauden päästä. Siihen asti on kiellettyä hyppiminen, repimisleikit ja jäällä juokseminen. Ensimmäisessä kahdessa ei ole ongelmaa mutta viimeinen on hankalampaa - innostuuhan Sunny hepuloimaan yleensä nimenomaan jäällä :) Maare suositteli myös rustojen syöttämistä sekä homeopaattisia lääkkeitä.

Maare sanoi, että Sunny saattaa olla väsyneen, jopa kipeän tuntuinen pari päivää. No eipä ole ollut, päinvastoin juossut jopa enemmän kuin yleensä. Josko olisi parempi olla. :) Unohdin kirjoittaa tähän varmaan puolet kaikesta, mitä hän sanoi, mutta lisäilen sitä mukaa kuin muistan...