Pakko jakaa kahteen osaan viime aikojen tapahtumat, muuten tulisi romaani.

Viime viikon loppupuolella Sunny oli hyperenerginen eikä väsynyt lenkkeilystä yhtään. Sovittiin, että tehdään sunnuntaina pitkät tokotreenit, josko se vähän rauhoittuisi. No, mentiinpä sitten lappalaistreeneihin, joissa oli Sunnyn lisäksi neljä porkkista. Käveltiin ensin pellolla - tai siis minä ja Iina käveltiin, Sunny laukkaili ja hepuloi edellä, kieri ja haukkui :D Hetken kävelemisen jälkeen juoksutettiin sitä vielä vähän meidän väliä, että se sai pahimpia höyryjä purettua. Sitten mentiin kentälle.

Treenin tavoite: purkaa Sunnyn energiaa ja saada edes jossain vaiheessa hiljaista työskentelyä, kun viime kerta meni huutaessa.

Ensimmäinen vartti meni siihen, että palkkasin sitä vain hiljaa olosta. Tyyliin "hiljaa, hyvä - nami - vapaa" tai "hiljaa, sivulle, hyvä - nami - vapaa". Tämän jälkeen ruvettiin tekemään ihan pieniä pätkiä, esim. kaksi askelta seuraamista ja palkka. Seuraamisessa kahdella kerralla Sunny haukahti, milloin keskeytettiin tekeminen siihen. Lisäksi tehtiin istumispaikallaolo, niin että olin ihan lähellä mutta Iina häiritsi Sunnya huudellen kaikkea alkaen "lähetään agilityyn" päättyen "SYÖMÄÄN!" :D Sunny kyllä katseli välillä, että ootko tosissas, mutta pysyi kuitenkin paikallaan. Sunnyn virtaisuus näkyi myös outoina virheinä: liikkeestä seisominen on yleensä sen bravuuri, nyt se tuli vastaan kun palasin ja kaukokäskyissä se nousi seisomaan, vaikka ei olla sitä edes harjoiteltu. Paikallamakuussa Sunny oli reunimmaisena, Kuutti-nartun vieressä. Kerran Sunny haukahti mutta hiljeni heti kiellosta. Hieman epävarma se oli ja piippaili mutta pysyi kyllä nakutettuna. Hieman kylmä sille taisi tosin tulla...

Yleensä treenataan n. 40 min, tällä kertaa Sunny alkoi vasta kunnolla keskittyä siinä vaiheessa. Kun muut tekivät jo lähtöä, me vedettiin pari pitkää seuraamispätkää, hihnassa ja vapaana, monin käännöksin ja nopeudenmuutoksin. Eikä olisi voinut täydellisemmin mennä. Sunny piti oikein paikan (ei siis edistänyt!), oli skarppina käännökset ja nopeudenmuutokset, kontakti ei herpaantunut kertaakaan eikä Sunny haukkunut :) Tämän jälkeen tehtiin vielä pari noutoa erilaisin häiriöin. Lopuksi Arwo-porkkiksen omistaja Pia vielä testasi Sunnyn luoksepäästävyyden ja juoksuntarkistuksen. Luoksepäästävyydessä pidin namia piilossa oikeassa kädessä ja annoin sen, kun homma oli tehty. Sunny istui paikallaan ja teki homman "temppuna" eli "kun istun tässä, saan namia", kiinnittämättä Piaan sen enempää huomiota. Tämän jälkeen Sunny otti vähän kontaktia Piaankin :) Juoksuntarkistuksessa syötin sille edelleen namia ja hienosti meni.

Mieletöntä treenata, kun koiran viretila alkaa olla SOPIVA puolen tunnin jälkeen. Ei ainakaan motivaatio-ongelmia ;)