Päivänpolttava kysymys: mennäkö kisoihin sunnuntaina vai ei.

Sunny on ollut tosi iloinen ja pirteä, sellainen hyväntuulinen, harrasteluissa intoa on piisannut. Meillä on tiistaina osteopaatti, joten jos se tulisi kipeäksi, niin ainakin sitten selviäisi, että kisaaminen on kaput.

Toisaalta Sunny ei vaikuta ihan niin terveeltä kuin se oli helmikuun alussa, ekan osteopaattikäynnin jälkeen. Se rapsuttelee lonkkaansa vähän ja on taas hinkannut anaalejaan. Maanantaina kävimme isotätini Hellin luona ja Sunny juoksi aivan täyttä laukkaa lähes ekan kilometrin, kun oli niin iloinen. Loppumatkan hihnassa sitten peitsaili ja ravaili ja perille tullessa veti takapuoltaan KOLME kertaa... Takaisinpäin ravasi kyllä koko matkan, kun ei ollut enää niin kiire kiskoa, kun mentiin kotiinpäin.

Hidastaisiko se itse tahtia, jos se olisi kipeä? Vetääkö se itsensä vaan niin adrenaliinihöyryihin, ettei juostessaan tai agilityssa muista, että jalkojen venyttäminen sattuu? Vai onko kaikki nuo oireet vainoharhaista kuvitteluani?

Tänään meinaan agilitytreeneissä laittaa viimekertaiseen tapaan korkeat rimat ja kuvata menoa. Jos se näyttää menevän pahemmaksi, peruutan kisailmoittautumiseni. Toisaalta tekisi hirveästi mieli tietää, kestääkö se sen startin ja saada tästä eestaasvekslaamisesta loppu suuntaan tai toiseen. Toisaalta kauhistuttaa ajatuskin, että laittaisin sen (kuten syksyllä, jolloin en kipeydestä vielä tiennyt) hyppäämään rataa, jossa jokainen hyppy sattuu :( Ja syksylläkin, kun Sunny oli kipeä, se ei todellakaan kieltäytynyt hyppäämästä, päinvastoin näytti siltä, että sillä oli ihan kivaa...

Vähän mukavammasta aiheesta näin lopuksi: eiliset tokotreenit. Tehtiin eilen aamupäivällä kisanomainen harjoitus. Otettiin eka pari liikettä pätkissä ja palkkasin normaalisti, sitten alettiin "koe". Luoksepäästävyyden ja paikkamakuun aikana pidin namit normaalisti taskussa. Luoksepäästävyys oli ok, paitsi että sen jälkeen Sunny haukkui mulle, että NYT SITÄ NAMIA! :D Paikallamakuu oli täydellinen: Sunny makasi hiljaa tattina, vaikka Demo lähti tarkoituksella vierestä kaksi kertaa.

Paikkamakuun jälkeen palkkasin Sunnyn ja hengähdettiin hetki. Sitten otin sen aamuruoan repusta rasiassa taskuuni ja se tuntuikin hyvältä motivointikeinolta; vire ei laskenut ollenkaan liikkeiden aikana :) Tällaiset pisteet Iina antoi:

Luoksepäästävyys: 10.
Paikkamakuu: 10
Seuraaminen hihnassa: 9,5 (edisti pikkuisen)
Seuraaminen vapaana: 9,5 (sama)
Maahanmeno: 10
Luoksetulo: 6½ (tuli hyvin, mutta haukkui koko ajan kun jätin sen)
Seisominen: 7½ (liikkui ihan pikkuisen ja haukkui seistessään)
Nouto: 10 (ei ollut hyppyestettä, siksi tehtiin nouto sen sijaan)
Kokonaisvaikutelma: 9
Yhteensä 180.5 :)

Huvittavaa sinänsä, että Sunny haukkui vain kahden liikkeen aikana. Muuten oli aivan hipihiljaa jopa liikkeiden välissä. Tuossa luoksetulokäskyä odotellessa haukkuu aika usein, siihen pitää ottaa tehotreeniä. Seisomisessa on haukkunut harvemmin, toivottavasti ei ota tavaksi... Ihanan varmat sen liikkeet kyllä ovat, ettei sen puoleen ole jännittämistä. Varsinkin paikkamakuu alkaa tuntua pomminvarmalta. Vielä juoksuntarkitusta pitäisi harjoitella eri ihmisten kanssa. Onneksi tokokokeen tuomari on nuorehko nainen :) Pari möllitokoakin on suunnitelmissa, niissä aion palkata Sunnyn "lääppimiskohdissa".