Viime torstaina Sunny oli mun mukana agitreenejä vetämässä. Laitoin sen paikallamakuuseen haukkuvien Netin ja Vilman väliin, aikaa meni 8-9 minuuttia. Ei yhtynyt haukkumiseen mutta piippasi välillä. Kävin sit muutaman kerran palkkaamassa hiljaisuudesta. Treenien jälkeen otettiin Tuulan ja Netin kanssa vielä tokopaikkamakuu viereisellä kentällä, aikaa 1 min ja ohjaajat piilossa. Tämä menikin ilman mitään ääntelyjä.

Lisäksi treeneissä multa loppui sanat vekin opettamisessa ja piti kokeilla itse. Rimat maahan vain ja Santeri pääsi näyttämään. Toinen oli vähän liikkis, tiesi tarkkaan, mistä on kyse eikä innostunut menemään takaisin luuta syömään, kun vaihtoehtona oli agility :)

Viikonloppu vietettiin mökillä. Pe-la oli molemmat veljenikin paikalla, koko viikonlopun minä, porukat, mummi ja isotäti Helli, joten paimennettavaa riitti. Sunny kävi joka päivä uimassa, perjantaina 3 min - tauko - 3 min, lauantaina 4 min yhtä soittoa, sunnuntaina 1 min - tauko - 4 min. Uinnin jälkeen piti aina saada hepuliiiii ja pisteitä sai siitä, että onnistui kastelemaan mahdollisimman monta mummelia :D

Hepulit piti tietenkin käyttää hyväksi tokoon ja tehtiinkin aivan mielettömän hienoja luoksetulon pysäytyksiä sekä aina parit kaukojen istumaan nousut. Lisäksi sunnuntaina tehtiin liikkeestä istumista ja maahanmenoa, jotka Sunny yllättäen erotti toisistaan eikä arponut asentoa.

Hellapuiden hakua treenattiin vähän lauantaina, mutta koska meidän vanhempien kaikki energisyysgeenit meni veljelleni, en jaksanut enempää. Perjantaina ja sunnuntaina tehtiin ihan vain parin kilsan lenkit, mutta lauantaina reippailtiin ja käveltiin taasen Ahvenusjärven lenkki, 14 km. Mummelien nukkuessa "isossa mökissä" me nukuttiin aitassa ja Sunnylla kävi tuuri, kun se sai nukkua pe-la yön veljen vieressä ja la-su yön ensin mun jalkopäässä, sitten iskän vieressä. Mitä muuta pieni koira voisi toivoakaan :D