Joku varmaan pitää outona, että yksi jaksaa fiilistellä tokon kakkostulosta viikon. Vieläpä kun ykkösestä jäätiin vaivaiset neljä pistettä, eli käytännössä jos varmasta liikkeestä seisomisesta olisi tullut vaikka ysi, olisi tulos ollut jo ykkönen. Mutta kun aina ei ole mennyt hyvin eikä edes kehään pääseminen ole ollut itsestäänselvyys, on helppo repiä onnistumisentunteita :D

Näitä ongelmia meillä on ollut:
1. Juoksuntarkistus - hylätty kaksi kertaa kokeissa (vuonna 2003 ja vuonna 2007)
2. Kipsaaminen kisoissa - ekoista virallisista (vuonna 2003) ja jopa yhdestä epävirallisesta (vuonna 2004) on alle sadan pisteen tulokset, kun Sunny meni ihan lukkoon mun jännityksestä.
3. Haukkuminen - vielä vuodelta 2007 on kolme möllitokoa, joissa Sunny haukkuu noin joka toisessa liikkeessä tai vähintään liikkeiden välissä. Paikkamakuussa tämä oli erityisen paha juttu.

Nämä kaikki yhdessä ovat olleet aika tehokas kisaeste. Ja kun aina virallisista tuli epäonnistuminen, tuntui onnistuminen mahdottomalta. Nyt taas Sunny ei epäröi juoksuntarkistuksessa, haukahtaa kokeen aikana korkeintaan pari kertaa, toimii kehässä hienosti eikä laske virettä palkan puutteesta. Sen kanssa on vaan niin kivaa mennä kisoihin ja kivaa olla kehässä, että ihan vain näistä saa hyvät fiilikset aikaiseksi. Liikkeiden onnistuminen kokeessa kuten treeneissä onkin sitten vain plussaa :) Kyllähän meillä on tavoitteena tälle vuodelle TK2 mutta jos se ei täyty, niin ei sit ei. Sunnylla oli kuitenkin elinikäisenä tavoitteena päästä juoksuntarkistuksesta läpi et jos siitä lähdetään...

Nyt viikonloppuna ei ole paljon tokoiltu. Eilen otettiin kerran kaukojen istumaannnousu pihalla ruokakupilla viidestä metristä, oikein hyvä. Tänään kokeilin pelkästä käskystä kaukoja sisällä metristä, ekalla nousulla Sunnylla oli vähän wtf-ilme mutta sen jälkeen teki hienosti. Hyvää vahvistusta. Eilen tehtiin myös vähän luoksetuloja illalla, täytynee nyt vain heitellä sille oikeasti niitä nameja (ja tähdätä hyvin!), niin eiköhän kadonnut pysähdys taas vahvistu.

Mä olen reipastunut juoksulenkkien suhteen - käytiin yllättäen sekä eilen että tänään juoksemassa! Molempina päivinä juostiin n. 3 km + käveltiin vielä pari km alku- ja loppuverryttelyksi. Sunny oli vetovaljaissa ja veti tosi kivasti, tosin äiti pyöräili vieressä, mikä aina innostaa Sunnya. Itse jaksoin tänään jo paremmin, vaikka etureidet ovat nyt kyllä aika jumissa... Mutta kiva tunne, kun jaksaa ja ehdottomasti paras juoksubiisi on Judas Priestin Breaking the Law ;)

Tässä vielä pari Anna-Leena Väätäsen ottamaa kuvaa Sunnyn kisoista:
IMG_0640.jpg
IMG_0656.jpg
IMG_0642.jpg