Sunny lopetti ontumisen käytännössä lauantaina. Sunnuntaina ja maanantaina ontui ihan joitain metrejä lenkin alussa ja eilen ei ollenkaan. Eilen pistin itse ensimmäisen piikin Cartrophenia, huh kun oli jännää :D Toivottavasti ihonkin alle päätyi tarpeeksi ainetta eikä vain turkkiin...

Eilen uskaltauduttiin Korrien kurssille, kun tosiaan liikkuminen oli puhdasta. Tällä kertaa päädyttiin Riitan ryhmään, voi/evl-tasoa jälleen. Tämän päivän liikkeiden kanssa kävi tuuri Sunnyn suhteen: tehtiin seuraamista ja kaukoja, kun Pekan ryhmä teki hyppyä ja luoksetuloa. Toki kerroin Riitalle Sunnyn jalasta.

Sunny oli vuorossa vasta neljäntenä, joten hengailtiin n. 40 minuuttia. Sunny oli aika rauhallinen, ei paljon piippaillutkaan, vaikka muut ryhmän koirat olivat aika lähellä. En uskaltanut kuumentaa sitä liikkeisiin juuri ollenkaan, en myöskään palkannut lelulla. Kivasti meni silti, hyvä nähdä, että suorittaminen onnistuu alhaisemmassakin vireessä.

Seuraamista otettiin jonkinnäköinen pätkä ilman liikkeenohjausta. Unohdin sanoa virittelysanan, mutta Sunny meni ihan kivasti. Riitta kehui itse seuraamista hyväksi, kontakti pysyy, koira on oikealla paikalla ja kantaa itseään. Sen sijaan perusasennot on liian edessä. Ja kyllä, palkkaan aina siitä :p Ohjeeksi saatiin tehdä paljon yhtä askelta, josta namillaohjaus oikeaan paikkaan perusasentoon sekä ympyräseuraamista vastapäivään.

Kakeissa takapalkan käytössä ei ongelmaa uudessa ympäristössä! Se olikin helppo juttu lopulta. Tehtiin seiso-istu ja istu-maahan -vaihdot kaukaa, oiskohan ollut 6-7 metriä. Sitten vielä istu-seiso ihan läheltä. Nää parantuu koko ajan, varsinkin istu-seiso on tosi hienon näköinen. Palautetta tuli siitä, että jos koira nousee seisomaan takajalat paikallaan ja käy istumaan etujalat paikallaan, se liikkuu paljon eteenpäin. Eli seiso-istu-vaihdossa pitää olla tarkkana, että Sunny istuu "taaksepäin". Etäisyydestä ei itse asiassa ollut puhetta. Keksin kotona tehdä kakeja portaikossa, niin että Sunny on yläpäässä, mikä toimi ihan hyvin. Suunnitelmallisuutta ja kokeilua.