Vuosi vaihtui meillä erittäin rauhallisissa merkeissä. Aamulla vietiin veljeni lentokentälle ja sieltä ajettiin suoraan fysioterapeutille. Sunny oli kohtuullisen rauhallinen, välillä laittoi silmiäkin kiinni. Kyljet olivat vähän jumissa, kuten olin arvellutkin, samoin selkä- ja reisilihaksen (?) liitoskohdassa oli jumit molemmilla puolilla. Kohtuuhyvä kuitenkin ja tänään on hepuloitu, eli taisi käsitteli taas auttaa :)

Illalla käytiin Lauran ja Johkan kanssa Haltialassa lenkillä. Paukut eivät juuri haitanneet, kun oli niin hyviä myyrähajua ja muutenkin vauhti päällä :) Kerran peltoaukealla pellon toiselta puolelta ammuttiin just näkyvästi raketti. Sille Sunny haukkui komennushaukkua (ei pelännyt siis) mutta lopetti, kun sanoin suunnilleen "älä viitti". Illalla kateltiin leffaa, Sunny nukkui osan aikaa pöydän alla, osan äidin kainalossa. Eli ei onneksi tänäkään uutena vuotena säikähdetty.

Sitten katsaus menneen vuoden ja uuden vuoden tavoitteisiin. Tämän vuoden tavoitteena oli saada juoksuntarkistus kuntoon, sitten tokokokeesta tulos ja jos näin kävisi, TK2 ja BH oli haaveissa. No, juoksuntarkistus on mennyt aika hyvin ja alokasluokka saatiin läpi toukokuussa. BH-kokeeseen ei saatu aikaiseksi ilmoittautua, avoimesta luokasta saatiin 2 kakkostulosta ja 1 ykköstulos. Loppuvuodesta ei enää kokeisiin päästy, joten TK2 jäi ja jää saavuttamatta.

Ensi vuoden tärkein tavoite on se, ettei Sunnyn selkä vaivaisi paljon. Omistajan tärkein tavoite on huolehtia hyvästä verryttelystä ja koiran lihaskunnon ylläpitäminen jumpilla ym. Harrastusrintamalla toiveissa olisi startti tokon voittajaluokassa (jospa jo maaliskuussa?) ja ehkäpä voisi haaveilla jopa ykköstuloksesta ensi vuoden aikana. BH-koe voitaisiin käydä jo keväällä. Tällä hetkellä voittajan liikkeistä puuttuu vain tunnari (onnistuu pimeässä kellarissa) ja kaket (istu-maahan menee 9 metristä, seisominen alkutekijöissään). Ruutu tarvitsee vielä myös paljon treeniä, muut liikkeet on vahvistamista vaille kunnossa. Lisäksi voitaisiin treenata EVL:n liikkeitäkin. Lappalaiskoirien kesäleirille mennään, jos se sattuu sopivaan aikaan sopivaan paikkaan.

Ja sen pennunhankinnan pitäisi todella onnistua tänä vuonna!