Hujahti taas yli viikko ilman päivityksiä. Sunny on liikkunut (kopkop) tosi hyvin. Maanantaina jopa riehui jäällä kuin hullu, kun sanoin sille tyyliin "Jes, Santeri!" Lopetti vasta, kun otin hihnaan. Eikä ollut seuraavana aamuna yhtään kipeä! Eilen siirryttiin antamaan vain puolikasta tablettia päivässä eikä toistaiseksi ole näyttänyt jäykemmältä. Ruoka on myös vaihdettu jauhelihapuurosta kanapohjaiseen eläinkaupasta saatuun raakaruokaan.

Viime keskiviikkona Sunny pääsi fysioterapiaan ja ensimmäistä kertaa vesijuoksumatolle. Kun pohjaa laskettiin alta ja vesi kasteli tassut, näytti Sunny epäilevältä mutta tottui liikkuvaan mattoon tosi nopeasti. Käveli sitten melkein kymmenen minuuttia siinä kuin vanha tekijä välillä nameja popsien. Muuten ei ollut mitenkään erityisen jumissa eikä rasittunut myöskään liikaa tuosta vesisessiosta. Kuukauden päästä on seuraava kerta.

Tiistaina oli kolmas kerta Korrien treenejä, aiheena luoksetulo ja nouto. Luoksetuloa Sunny on tehnyt viimeksi sillon 6.1. kisanomaisissa treeneissä, kun viikko sen jälkeen alkoi ontuminen. Otettiin sitten osissa, ensin seisominen josta heitin namin. Pysähtyi TOSI hienosti, vaikka heitin namin taas ihan liian korkealta eikä Sunny nähnyt sitä. Samoin toinen kerta valeheitolla meni yhtä hyvin. Sitten maahanmeno, joka oli ihan ok.

Riitta ehdotti kokeilla maahanmenon nopeuttamiseksi takapalkkaa. Se oli Sunnyn mielestä niin epäilyttävää, ettei meinannut lähteä liikkeelle ollenkaan. Toisella yrityksellä tuli ravilla, mutta meni maahan vähän paremmin. Siitä palkka ja toteamus, että takapalkka hidastaa aivan liikaa. Jatketaan siis samaan tyyliin kuin aiemmin.

Noudoista valitsin metallin, jota Sunny tekee omalla kapulalla kympin arvoisesti. Paino sanalla "omalla". Nimittäin nyt treeneissä ekaa kertaa vieraalla kapulalla kokeillessa Sunny ei suostunut ottamaan sitä edes suuhun. Pyöritti vain tassuillaan show-meiningillä pitkin hallin hiekkaa. Hoh hoijaa. Se siitä varmasta liikkeestä. Toisaalta, hyvä tajuta nyt eikä kokeessa. Nyt sitten vaan pitää ostaa toinenkin kapula tai lainailla kavereilta.

Seuraavat treenit on vasta kuukauden päästä ja ne on sitten kisanomaiset. Kotona ollaan treenattu lähinnä kakeja pihalla takapalkka-ruokakupilla, 1-3 vaihtoa 5-10 metristä. Enimmäkseen menee ihan hyvin. Sain Sarilta (kiitos!) 24 uutta tunarikapulaa vaihtokaupassa, joten nyt päästään taas sitä juttua jatkamaan.

Tokokisasuunnitelmat menivät tietysti uusiksi ontumisten takia, enkä viitsi nyt edes miettiä mitään päivämääriä, ennen kuin näkee, kestääkö jalka olla (ja juosta) ilman kipulääkettä. Omia suunnitelmia on matka pentua katsomaan Kontiolahdelle, reissu Tukholmaan kaverin luo, viikonloppuvalmennus tallilla ja sitten huhtikuun eka viikonloppu tuleekin penska kotiin. Tänään alkaa myös treenien vetäminen agilityssa, ja toisaalta suurin osa luennoista loppuu. Ihan mukava kevät siis tulossa :)