Arki kahden koiran kanssa on lähtenyt ihan hyvin sujumaan. Pari isompaa rähähdystä on tullut, mutta ihan asiasta Sunny on sanonut. Sumplimista kyllä joutuu aika paljon tekemään, kun pentu on vain hetkiä vielä yksin kotona. Samoin lenkit tehdään käytännössä erikseen.

Lyyti on ollut yllättävän helppo pentu tähän asti. Mitään ei ole vielä varsinaisesti tuhonnut paitsi että kaivaa kaikki tulppaaninsipulit ylös... Ihmeellisintä on se, että Lyyti osaa rauhoittua eli useimmiten käy itse nukkumaan eikä jatka väsynyttä sekoiluriehumista, kuten Sunny pienenä. Myös sisäsiisteys on aika hyvällä mallilla, vain yhdet pissat ja yhdet kakat on tulleet sisään.

Lyyti on harjoitellut luoksetuloa ja katsekontaktia sekä autoilua. Tänään käytiin sitten viemässä leipomuksia seuran agilitykisoihin ja otin molemmat koirat mukaan (molemmat oli takakontissa). Lyyti ei ykännyt matkalla mutta molempiin suuntiin vinkui alkumatkan. Kisapaikalla otin ensin pelkän Lyytin ja käytiin sylistä käsin tutustumassa halliin. Kyllä rapsuttajia riitti :D Aika paljon Lyytiä jännitti, mutta sylistä oli turvallista katsella. 

Sitten haettiin Sunny ja käytiin kävelemässä pellon ympäri. Lyytiä vähän ihmetytti kun kaikkialla oli koiria ;) Tämän jälkeen mentiin vielä Lyytin kanssa halliin ja istuin seinän viereen namia kädessä. Ja tyyppi rupesi tarjoamaan kontaktia :D Vissiin joku lapsinero :D Rataan ei siis ollut kolmea metriä enempää ja muita koiria ja ihmisiä oli sitäkin lähempänä.

Sitten Lyyti pääsi vielä tutkimaan buffapöydän alustaa ja reippaasti tutkikin. Kotiin tultua simahti niin, ettei edes huomannut, kun jätettiin se yksin keittiöön. :)