Jaa mitähän me on tehty... Lyyti on käynyt ainakin sekä toko- että agitreeneissä. Toko on nyt ihan ohjattu, 6 kerran kurssi. Eka kerta meiltä jäi väliin mut nyt sitten päästiin mukaan. Kouluttajana on yleensä Sanna mutta viimeksi oli Janina. Kun tultiin halliin, Lyyti oli ihan megakiinnostunut uuden ryhmän koirista. Hetken päästä tajusi, ettei niitä pääse moikkaamaan ja keskittyi muhun. Tein niin, että "vapaalla" se oli hihnassa ja kun tehtiin juttuja, niin vapaana. Toimi ihan kivasti. Tehtiin perusasentoja, takapään käyttöä vasemmalle käännöksissä paikallaan, maahanmenoja, paikkaoloa ja lopuksi kahdella lelulla leikkimistä. Takapään käyttö oli aluksi tosi vaikeaa, mut sit Lyyti tajusi, mitä tehdään ja sit sujuikin. Heti kun otin lelun taskusta, niin Lyyti alkoi tarjoilla maahanmenoja :D Hassu pentu. Paikkamakuu tehtiin aika pitkä mutta palkkailin koko ajan ja kävin korkeintaan kahden askeleen päässä. Ihan tunnin lopuksi tehtiin kahden lelun leikkiä, hyvin Lyyti leikki ja jaksoi vaikka alkoikin olla jo väsynyt pentu.

Maanantain agitreeneissä tehtiin kiertoja, hyppytekniikkasarjaa, puomin alastuloa, pussia ja tietysti putkia. Hyppysarjassa väli oli nyt kuusi askelta, hyvin Lyyti meni. Mutta jos mä olen lelun kanssa toisessa päässä, niin täytyy mennä kauemmas, koska nyt Lyyti teki viimeisen askeleen leluntappoloikalla. Putket, pussi ja puomin alastulot meni hyvin, putkeen se irtoaa jo tosi kaukaa ja vaikeista kulmista.

Lyyti on niin kiltti, ettei mene leikkimään muiden pentujen kanssa, koska ei saa. Ja sitten vastaavasti se ei ymmärrä, kun joku karkaa sen luokse leikkimään. Kerran olin jättänyt sen seinään kiinni ootamaan, ja kun Jymy tuli sen luokse, se vaan makasi paikallaan! 

Sunnyn kanssa en oo juurikaan treenannut. Tunnaria meinasin siirtää pihalta metsään mutta ei sekään oo hyvä, koska sillä on ajatukset ihan yhtä muualla kuin pihallakin. Pitää siis vaan siirtää sitä treenikentälle rauhallisessa mielentilassa. Keskiviikkona tehtiin luoksetuloja Käpylän urheilupuistossa. Tehtiin varmaan 15 kertaa ja aina meni yhtä huonosti :D Nyt Sunny sitten keksi mennä maahan "ylös"-käskyllä. Kokeilin myös seis-käskyä, ei pysähtynyt ollenkaan... Lopulta ylös-käskyllä ja käsimerkillä pysähtyi hyvin. Mitä hemmettiä mä ton kanssa teen...

Tuon jälkeen lähdettiin kävelemään ja Lyytin pirulainen karkasi kentän toisessa päässä yllättäen autosta tulleen koiran luokse leikkimään. Korvat oli ihan unohtuneet ja kaikki agilitykentän kiltteys yms. Sunny oli mun vieressä (nappasin sen kiinni) ja karjui täysillä. Siinä sitä sitten yhtaikaa yritin karjua Lyytille ja vaientaa Sunnya. Kyllä vähän kiehui muutama kilometri sen jälkeen!