Maanantaina oli Santerilla kimppatokotreenit, tosin treenikavereita oli vain Jarmo & Neo sekä Virpi & Rena vähän aikaa. Olipahan paljon tilaa hallissa! Tehtiin sitten vähän kaikkea. Aloitettiin pysäytyksillä kahdella putkella, sitten putket pois ja paikallaolo Neon vieressä. Kokonaisaika oli 3-4 min mutta kävin palkkaamassa aika usein - ääntäkään ei päästänyt, jes.

Siitä sitten jatkettiin seuraamisilla, tällä kertaa palkkana oli possunkorva. Tuntui toimivan ihan hyvin, hallin lattialle ei pudonnut pikkumuruja eikä paloja jäänyt kurkkuun. Kunnon piippejä ei tainnut tulla ollenkaan. Koko treenin aikana saatiin myös vahingossa kaksi täyshiljaista liikkeellelähtöä, joista hyökkäsin tietenkin heti palkkaamaan.

Sitten ruutua. Juoksulinjalta parin metrin päässä oli luoksetulomerkit. Eka kerta täydeltä matkalta tyhjään, meni reipasta laukkaa, joskaan ei ihan täysillä. Hienosti oli välittämättä luoksetulomerkeistä! Päätyi myös aika keskelle. Sitten muutama lähetys läheltä, kaikki keskelle, upeaa! Lopuksi vielä yksi lähetys kaukaa namikupille ja siitä down-käskyllä maahan. Kaikki toistot onnistuneita siis!

Tässä välissä piti ottaa yksi liikkeestä istuminen, mutta yhtäkkiä se ei onnistunutkaan, vaan Sunny tarjosi maahanmenoa. No joo, ollaan taidettu treenata maahanmenoa muissa yhteyksissä vähän liikaa. Parin epäonnistuneen jälkeen rupesi oikea asento löytymään. Täytyisi muistaa tehdä noi lähdöt samalla tavalla kuin seuraamiseen lähdöt, koska nyt tuli melkein joka kerta liikkeellelähtöpiip.

Sitten tehtiin kakeja, jotka ei onnistuneet, ei sit millään. Ensin ei noussut i-s, sitten m-i, sitten s-i ja lopulta vain m-s toimi. Kävin aina välillä sanomassa höpöhöpöuudestaan, sen jälkeen vain paheni. Tässä vaiheessa mua alkoi ärsyttää niin paljon, että mentiin tekemään luoksetuloja, jotka oli ihan jees.

Ketjutettiin sitten hyppynouto ja kaket (m-i-s-i) ruokapalkalla ja johan nousi! M-s-vaihdossa tuli kyllä jonkun verran eteenpäin mutta teki kaiken ekalla käskyllä. Taas dilemma - se tarvitsee huippupalkan viitsiäkseen tehdä kakeja (inhokkiliike) mutta sitten alkaa piipata hirveästi. Loppuun vielä tunnari, jossa ekalla vähän maisteli (ei kuitenkaan nostellut), toka hyvä.

Viimeiseksi keksin, että meillähän on lauantaina miestuomari, joten pyysin Jarmoa tekemään Sunnylle juoksuntarkistuksia. Eka oli hyvä, tokalla Jarmo osui pikkuisen liikaa Sunnyn häntään ja Sunny ärähti :( Onnistuin kuitenkin itse pysymään rauhallisena ja saamaan Santerin nollasta sataan nousseet kierrokset alas. Kaksi seuraavaa kertaa onnistui taas. Eli pitää itse olla tosi rauhallinen ja sitten toivoa parasta ;-)