Päätin kuitenkin naputella selostuksen ensin ja sitten lisätä videot, kun pääsen niin pitkälle. Oltiin siis viime viikonloppuna Lyytin kanssa Vappu Alatalon hyppyseminaarissa. Oon kerran pari vuotta sitten ollut kuunteluoppilaana, mikä olikin tosi hyvä, kun pystyi keskittymään koiraan eikä tarvinnut koko ajan tehdä muistiinpanoja. Pari uuttakin harjoitusta toki oli. Lyyti oli tosi reipas koko viikonlopun ja repi lelua ihan viimeisiinkin harjoituksiin asti, vaikka oli jo fyysisesti ja henkisesti väsynyt. Ei myös yhtään hämääntynyt uudesta hallista, vaikka agilitya ollaan tehty vain omassa hallissa ja kentällä. 

Yleiset huomiot ja kommentit Lyytistä:

-se on tosi vahva ja käyttää hyvin takapäätä, hyppää teknisesti hienosti ja osaa arvioida etäisyyden

-ei oikein osaa arvioida, kuinka pitkälle loikka riittää (eli kokoaminen on hakusessa)

-vasemmalle taipuminen paljon vaikeampaa kuin oikealle

Aloitettiin yksittäishypyllä. Ensin vein lelun esteen toiselle puolelle ja lähetin Lyytin, mutta se ei onnistunut vaan Lyyti jäi speedbumpin ja esteen väliin kysymään lupaa. Sen jälkeen menin joka kerta kutsumaan, ja silloin meni hyvin. Tais olla kolmas toisto, kun Lyyti alkoi esittää tappohyppyjä jo esteelle. Okserilla ei sitä enää tehnyt. Video: http://www.youtube.com/watch?v=i8jg0JsTYTU

Sitten mentiin perussarjalle, viisi estettä kuuden jalan välein. Ekalla kerralla hyppäsi joka välin mutta käytti niin paljon voimaa, että tuli tosi lähelle viimeistä estettä. Seuraavalla kerralla ratkaisi ongelman loikkaamalla kaksi viimeistä yhdellä loikalla :D Eipä se oo tollaista ennen esittänyt. Tuli kyllä mieleen, että eihän me perussarjaa olla tehty moneen kuukauteen. Viimeiset hyppytekniikkatreenit on aina olleet kasvavaa sarjaa. Sitten menin lelun kanssa 4. ja 5. esteen väliin. Lyyti lähti niin kovalla voimalla, että loikkasi 3. ja 4. esteen kerralla ja sitten loikan voima vei sen vielä viimeisenkin yli. Tällä kerralla alkoi kuulua jo töminääkin. Seuraavalla kerralla Lyyti piti vähän jarruja päällä ja osuikin joka väliin. Sitten menin taas palkan kanssa viimeisen taakse ja taas Lyyti loikkasi 4. ja 5. esteet. Ja takas ed. väliin :D Sitten tuli rauhallisemmin joka välin ja viimeiseksi myös koko sarjan osuen joka väliin, kun oli tarpeeksi väsynyt ;-) Jossain vaiheessa Lyyti esitti tappohyppyjä myös keskellä sarjaa, jolloin todettiin, että mun on parempi pitää lelu piilossa polvieni edessä. Video: http://www.youtube.com/watch?v=ARdDMRf3tws

Sunnuntaina aloitettiin kasvavalla sarjalla (5 estettä, välit 6-7-8-9) ja Lyyti meni niin täydellisesti keskeltä keskelle, ettei otettu enempää toistoja. Siirryttiin etäisyyden arvioimistreeniin, jossa ekat kolme hyppyä oli 6 jalan välein ja viimeistä siirrettiin 9 jalasta pidemmälle ja lopuksi taas lähemmäs. Ekat kerrat 9 ja 10 jalalla oli hienoja. 11 jalan välillä Lyyti otti varaslähdön. Ei ollut sinänsä yllätys, koska oli jäänyt palkkaamatta lähtö koko viikonlopulta. Seuraavalla (12 ft) kerralla kävin ensin kerran palkkaamassa, sitten menin sarjan päähän asti kyykkyyn, ja silloin Lyyti lähti ilman lupaa. Nyt vauhtia oli niin vähän ja Lyyti oli tulostaan niin epävarma, että otti laukka-askeleen viimeiseen väliin. Vapun sanoin se oli ihan oikea ratkaisu siitä vauhdista, joten sitten lähdettiin lyhentämään väliä. Normaalista vauhdista olisi kyllä päässyt ilman askeltakin. Samalla otettiin lähtöön apuohjaaja palkkaamaan Lyytiä, mikä toimi tosi hyvin. Ja loput toistot oli ok. Video http://www.youtube.com/watch?v=t-4cx8kOkjM

Viimeinen treeni, jossa väsymyskin jo painoi, oli taipumistreeni. Tää oli Lyytille ihan uusi harjoitus (tää jäi pentuna tekemättä, äh!) ja siinä olikin selvästi enemmän haparointia, varsinkaan kun en ollut kutsumassa. Kolme toistoa oikealle, joka oli helpompi puoli Lyytille. Meni joka kerta ilman laukka-askelia, vaikka hieman epävarma olikin. Sitten kolme toistoa vasemmalle, joka oli ihan hirveen vaikeeta... Rytmi on hakusessa ja laukka-askelia tulee välillä. Tää oli kaikista vaikein asia Lyytille koko viikonloppuna. Viimeinen suora oli hyvä. Katsoin miniryhmästä taipumisen pentuharjoituksen ja luultavasti aloitan sillä. Video: http://www.youtube.com/watch?v=NtKEOucnLpM

Tällaiset ohjeet saatiin jatkoa varten: N. 2 x kuussa vaihtelevia hyppytekniikkatreenejä, varsinkin perussarjaa ja taipumista. Taipumisessa esim. ensin yksi toisto kumpaankin suuntaan, sitten yksi helppoon, kaksi vaikeaan ja suora. Koira ei saa alkaa näyttää niin epävarmalta kuin näytti seminaarissa. Korkeuden arviointiakin voi ottaa mukaan samanlaisella sarjalla kuin etäisyyden arviointi mutta yhdessä treenissä tehdään vain jompaakumpaa. Viimeisen esteen paikalle voi laittaa myös muita hyppyesteitä. Ohjaustreeneissä rimat aina vaihtelevilla korkeuksilla, pikkuhiljaa voi alkaa jo nostaa. Hyppysarjoissa riittää 20-25 cm.