Yleensä ollaan mökillä vaan möllötelty ja korkeintaan treenattu pihalla mutta eilen lähdettiin Mirvan & Urhon (Lyytin veli) sekä Marjamäen Tuiren & aussieiden kanssa tokoilemaan Saakoskelle. Kenttä oli tosi kiva ja siinä oli jopa muovinauhaa, josta saatiin kehänauhan kulma ruudun taakse. Ensin tehtiin kaikki yhdessä paikallaolo, menin piiloon metsään, josta näin Santerin ja luulen, että sekin näki mut osittain. Oli vähän vaikea kuulla, piippasiko Sunny, koska Mirvan Ada-koira protestoi yksinjäämistään mutta enimmäkseen taisi olla hiljaa. Kävin kaksi kertaa palkkaamassa, kun Santeri pysyi, vaikka toinen koira lähti rivistä.  Yksittäiset Sunny aloitti luoksetuloilla, ensin kerran takapalkka seisomisesta, sitten kokonaisena. Pysähdykset oli tosi hienot (!) mutta alku- ja loppupersasennot oli vinoja ja viimeisen pätkän Sunny ravasi. Sitten ruutu, jossa ekalla kerralla oli namialusta ja hyvin meni. Tähän väliin liikkeestä istuminen kokonaisena, sekin hieno. Viimeisenä vielä kokonaisena ruutu, joka oli muuten upea paitsi että pientä piippiä kuului ruudusta.

Ei ollut tarkoitus tehdä Lyytin kanssa mutta otin sen kuitenkin lopuksi autosta. Tuiren tytär ratsasti kentälle ja Lyytikäinen sai ensin harjoitella kontaktia hevosen lähellä. Ei haukkunut heppaa ja ihan kivasti tarjosi kontaktiakin hetken katseltuaan. Jostain syystä kuitenkaan leikkiminen ei Lyytiä innostanut eilen mutta sen sijaan namit maistuivat! Tehtiin sitten käsiavusteista seuraamista, vaikkakin tykkään enemmän suorasta katsekontaktista. Käsiavusteisena saatiin kuitenkin tehtyä aika pitkäkin pätkä (toki välipalkkoineen). Lisäksi tehtiin liikkeestä maahanmeno, jossa käsiavustin seuraamiseen mutta maahan meni pelkästä käskystä. Ekalla kerralla taisin huitaista johonkin ja Lyyti meni vinoon, toisella kerralla oli vähän suorempi. Jättöliikkeet alkaa olla aika kivalla mallilla, kun sais seuraamisen kuntoon. Ja siihen ehkä auttais, jos joskus treenais... Mut ainakin Sunnyn tokoilut on menneet hyvin, ja onhan Lyytillä agility ;-)