Santeri tokoili maanantaina kimppatreeneissä ja olipahan keskinkertaiset treenit! Mikään ei mennyt surkeasti mutta ei myöskään täydellisesti, kaikki meni jotenkin mutta korjattavaa oli paljon. Ensin tehtiin paikallaolo, johon Sunny tuli suoraan autosta ja oli vähän unessa. Meni kuitenkin ekasta maahan, joskin tooosi hitaasti ja oli hiljaa koko ajan. EVL-tyylinen käskytys ei sitä hämää. Sitten käytiin lämmittelemässä, minkä jälkeen ryhdyttiin hommiin. Eeva teki juoksuntarkastuksen, joka meni hyvin. Joka välissä yritettiin olla hiljaa perusasennossa, mikä onnistui aina yhden käskyn verran mutta sitten alkoi taas kauhea piippaus. Pidempi seuraamispätkä oli ok. Ruudussa eka lähetys kaukaa, meni aika rauhallista laukkaa ja jäi ihan etureunaan. Siitä sitten monella käskyllä korjasi keskelle, mistä palkka. Toinen lähetys n. 7 metrin päästä, sama juttu. Nyt taputtelin keskikohtaa ja kolmannella meni keskemmäs.

Tunnarissa Eeva vei väärät (oisko ollu 6-7 kapulaa epämääräisessä muodostelmassa) ja mä oman sivuun vääristä piiloon. Ja nyt tuli tämän tavan ongelma: Sunny haisteli ja haisteli vääriä, teki todella töitä mutta ei vain löytänyt omaa ja toi vaan jonkun. Tosi epäreilua koiralle. Luovuttiin siis siitä ja laitettiin oma vain väärien taakse, nyt toimi hienosti, yhtään ei maistellut vääriä. Lopuksi vielä luoksetuloa, suorat ok mutta pysähtyminen ei. Agiputki oli sopivasti vieressä, joten lähetin Santerin putkeen ja pysäytin sieltä tullessa, ne meni paremmin.

Tänään oli Lyytin agitreenit ja olipas kivat treenit masentelujen jälkeen! Näin lämmittelylenkillä Jennan ja aloin selittää, että pitää tehdä helpompia vauhtitreenejä, kun Jenna vei jalat suustani ja sanoi, että oli suunnitellu meille just sellasen :D Oltiin ihan samaa mieltä kaikesta, joten mun ei  tarvinnu yhtään väittää vastaankaan ;-) Rimat laitoin 40-50 ja yksi jopa 55, yksikään ei tainnut pudota. Ja Lyyti oli mahtava <3 Ensin tehtiin hallin päästä päähän ulottuvaa melkein-suoraa, jonka päässä oli lelu. Jätin lähtöön, Lyyti meni esteet 1, 2 ja 5 ja syöksyi lelulle. Pari ihan pientä jäi välistä, hupsista mutta väliäkö tuolla kun vauhtia oli paljon. Tokalla kerralla sama, kolmannella kutsuin eri paikasta ja nyt hyppäsi kolmosenkin muttei nelosta. Neljännellä kerralla ohjasin huolella kolmosen, käänsin kropan ja sanoin "Lyyti" ja nyt se meni kaikki esteet. Mitään LYYTILYYTILYYTIÄ ei tarvita, pelkkä kiltisti sanottu Lyyti riittää.

Sitten katottiin pätkälle jatkoa, nyt hyppyjen jälkeen tuli 90 asteen käännös putkelle, sitten takaakiertona yksi hyppy, valssi ja putkeen eli yhteensä 8 estettä. Jätin Lyytin odottamaan toiseen päähän hallia, kutsuin sieltä kohti lähtöä ja leikitin, jolloin vire nousi taas ennalleen. Tota pitää tehdä jatkossakin. Tän radan menin lelu kädessä ja se meni ihan mielettömän hyvin, sekä melkein-suora että käännökset, yhtään ei vauhti himmannut. Jenna sanoi, että Lyyti ihan ärisi mennessään :D Ja täysillä menneiden ekojen viiden esteen jälkeen kokosi hyvin ja teki pienen käännöksen putkelle. Kerrankin maltoin lopettaa tähän ja otettiin sitten vielä A:ta lelulla vedättämällä. Ennen A:ta tehtiin meidän versiota 1-2-3-jutusta, nimittäin tuijotetaan Lyytin kanssa toisiamme ja sen lihakset värähtelee :D Vähän nopeutui jo ja silti laittoi kiltisti etujalat maahan. Yksittäisenä otettiin vielä keppejä (6, ohjureilla). Ensin lelu oli maassa viimeisessä keppivälissä mutta sitten kokeilin pitää sitä kädessä ja se nopeuttikin Lyytiä paljon. Outoa, kun se hypyillä menee paljon kovempaa, jos lelu on maassa. Hyvin pujotteli pää alhaalla, vaikka mulla olikin lelu kädessä, joten näin jatketaan. Tulikos hehkutettua tarpeeks?! ;-)