Tänään oli taas Jenna kouluttamassa. Mentiin 11 esteen rataa ja Jenna videoi. Todistusaineistoa tulee myöhemmin ;-) Lyytille laitettiin rimat 40-55 ja kaikki pysyivätten ylhäällä. Rata alkoi kahdella hypyllä, sitten takaatyöntö, U-putki, suora putki, hyppy-ympyrä ja vielä yksi hyppy takaa. Alku meni hyvin joka kerta. Ekalle kierrokselle laitoin lelun suoran putken jälkeisen hypyn taakse, lujaa meni. Seuraavilla kerroilla mentiin kokonaan ilman näkyvillä olevaa lelua. Toka kierros meni hyvin, kunnes ennen viimeistä takaakiertoa Lyyti sai hajun jostain maassa olevasta namista. ÄH. Otin sen kuitenkin hypyn yli ja sitten vielä vauhdissa yli ensimmäisestä eteen osuvasta hypystä, josta palkka. Sitten otettiin pelkkä ympyrä lelu kädessä, nyt harkitsi hajua mutta jatkoi kuitenkin matkaa. Seuraavilla kerroilla kannustin enemmän eikä haistellut, vaikka lelu oli taskussa. Muuten Lyyti meni ympyrää tosi hienosti, kattoi hyvin estevälit ja ponnistuspaikat. Joissain väleissä oisin kyllä voinut kääntää vielä vähän tiukemmin.

Sitten tehtiin keppejä, joissa oli verkot kokonaan oikealla puolella ja vasemmalla oli puoliksi. Vasemman puolen jälkimmäisellä puoliskolla oli tuplaohjurit. Otettiin vauhtia edellä olevalta hypyltä. Lähestymiset oli suoria ja Lyyti kattoi taas hyvin ekaan väliin, ei muhun. Se yrittää kovasti (ja luonnostaan) uivaa tekniikkaa mutta tarvii kyllä vielä paljon toistoja. Vauhti tais olla parhaimmillaan, kun mä olin vähän edellä. Jos otin liikaa etumatkaa, niin se vähän lannistui. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä. Lopuksi tehtiin vielä keinua, joka oli jo aika lähellä täydellistä. Katsoi itse keskikohdan ja otti askelia keinun laskiessa ilman sen kummempaa käskytystä. Se on muuten aika koomisen näköinen, kun se oikein keskittyy, pieni :D