Viikonloppu vietettiin Minnan luona Lahdessa. Oli tosi kivaa, otetaanhan uudestaan <3 Lyyti oli ihan rakastunut Onniin eikä onnistunut ärsyttämäänkään herrakoiraa liikaa paitsi sunnuntaiaamupusuilla klo 6.30. Sunnuntaina oltiin Vääksyssä lappalaisten keväterkkarissa. Jouduttiin menemään paikalle klo 7.30 ja kehä oli joskus yhen jälkeen... Lyyti (ja minä) oli ihan kypsä siinä vaiheessa koko näyttelyhommaan eikä esiintyminen ollut parasta mahdollista. Ei se onneksi kenellekään rähjää ja tuomarin antaa kopeloida, mutta seisominen ja juokseminen oli evvk-luokkaa. Tuomarina oli Mari Lackman ja tulokseksi saatiin EH tällaisella arvostelulla:

"2 v musta merkein. Melko kookas. Heiman kookkaat korvat, muuten hyvä pää. Koht. hyvin kulm. edestä & takaa. Hyvä runko. Tahtoo seisoa takaraajat hieman rungon alla. Hyvä raajaluuston vahvuus. Hyvä häntä & karvanlaatu. Saisi liikkua tehokkaammin."  Aika hauskasti noista korvista sanoi tismalleen samoilla sanoilla kuin viime kesäkuun näyttelyn tuomari :D

Maanantaina käytiin Santerin kanssa tokotreeneissä. Taisi olla viimeinen kerta ohjattuja. Ensin tehtiin seuraamista, josta halusin tietää, mikä siinä pahiten iskee silmään (jos korvat pitää kiinni). Ja se oli edistäminen. Sunnyhan on aivan liian edessä eikä nykyihanteeseen päästä kyllä millään mutta joku kriteeri pitäis kyllä olla. Joskushan se edistää niin paljon, että mun on vaikee kävellä. Porsasteluista sitten huomautus ja askel taaksepäin. Lisäksi paljon vasemmalle kääntyilyjä liikkeestä ja paikallaan. Toisen kouluttajan kanssa tehtiin ruutua, joka meni kyllä tosi kivasti sekä kosketusalustalle että tyhjään. Kosketusalustalla pitäisi vaan muistaa sanoa myös seis-käsky, muuten Sunny lähtee palkan toivossa valumaan eteenpäin. Ruutu on hallissa nyt melkoisen varma mutta kun kohta alkaa ulkokausi, niin pitää varmaan palata vähän taaksepäin. Omalla ajalla tehtiin vielä vähän kaukoja (huolimatonta), seuraamisesta pysähdyksiä (on suoria, jos pysähdyn oik. jalalla!) ja tunnarin etsintää.

Tänään oli Lyytillä Kristan treenit. Tehtiin 14 esteen rataa, joka kokonaisuutena meni mun mielestä ihan ok mutta olihan siinä kyllä paljon korjaamistakin. Lyyti otti ihan hirveesti häiriötä, kun joku tuli tai meni ovesta. Ei karannut tai mitään mutta jäi katsomaan ja unohti, mitä oli tekemässä. Kepit oli 3. este ja siinä oli samoin kuin viime pe verkot mun puolella kokonaan, toisella vain ekassa ja vikassa välissä. Muuten meni hyvin mutta sisäänmenossa Lyyti haki ylimääräisistä verkoista muodostunutta aukkoa. Vähän ohjaamalla meni hyvin mutta me ollaan nyt totuttu, että se menee sinne itsenäisesti (ja sehän menee, silloinkin kun ei pitäis). Välistävedot oli muuten ok mutta saisin kääntää seuraavalle esteelle nopeemmin enkä sais häsätä. Jaakotus ei ollut niin hyvä kuin viime viikolla, varmaankin ajauduin liian pitkälle. Lopuksi otettiin hypyn, renkaan ja maksimuurin suoraa, jonka päässä oli lelu. Ensin Krista vei lelun eikä Lyyti siis nähnyt sitä eikä ollut kovin nopea. Seuraavilla kerroilla oli, mutta kerran ohitti renkaan. Nyt pitäis tehä sellasta, että lelu ois yllättävissä paikoissa. Kun tällä hetkellä jos Lyyti tietää, missä lelu on, se ottaa spurtin mutta ei osu esteisiin. Muuten kattoo liikaa mua.