Onpas jäänyt päivittäminen. Otetaan takasin korkojen kera!

Sunnylle tuli tiistaina täyteen 10 vuotta. Kuvaa en saanut aikaiseksi räpätä mutta täytyy viikonloppuna yrittää. Valitettavasti se on taas ollut vähän kipeä :( Viikonloppuna oli tosi haluton, sunnuntaina ärähti yhdelle nuorelle tytölle (!) ja tällä viikolla on ontunut pari askelta päivässä. Yhtäkkiä pysähtyy ja keventää jalkaa, aivan kuin jalka ei sillä hetkellä ottais painoa. Sitten jatkaa taas normaalisti. Ja kipulääkekuurilla ollaan taas oltu sunnuntaista lähtien. Huolestuttavasti näitä kuureja on pitänyt antaa useammin... Ensi maanantaina sillä on eka kerta akupunktiota pieneläinklinikalla, katotaan, josko siitä olisi helpotusta. Luonnollisesti Sunnyn kanssa ei oo nyt pariin viikkoon treenattu, sitä ennen ihan perusjuttuja.

Lyytin treeneistä voisi mainita, että lumi pihakeppien ympäriltä on sulanut ja kolmeen väliin on saatu verkotkin hankittua. Nyt menee kuutta keppiä hyvin niin, että verkot on kahessa vikassa välissä ja alku on tyhjänä. Kerran meni myös neljä keppiä täysin ilman verkkoja mut se tais olla vahinko :D Kevätkauden viimeisissä treeneissä päästiin tekemään putki-puomi-ansaa ja oli kyllä niin helppoa, ettei uskoiskaan. Putkelle meni saattamalla, puomille ohjatessa mun piti vaan juosta eteenpäin (ja toki käskyttää). Hyppytreenejä on ollut kaksi, ekassa etäisyyden arviointia väleillä 10-8-7-6-5-7 ja yllättäen lyhentäminen toimi tosi hyvin. Toisella kerralla tehtiin taipumista, jossa Lyyti yhtäkkiä kattoi mua eikä mennyt kunnolla. Kun olin eleettömämpi, niin meni taas hyvin. Ekat Vapun treenit on ens maanantaina!

Lyyti on myös kaksi kertaa päässyt möllikisoihin Ojankoon ja näähän oli ekat kerrat muualla kuin omalla treenikentällä tai -hallissa. Ekalla kerralla se oli aika täpinöissään koirapaljoudesta ja vähän hämillään, kun lähtöön mennessä koiria rähjäs ympärillä. Mutta kun se pääsi lähtöön ja näki esteet, ilme muuttui: "Agilitya! No kyllähän mä tän osaan!" Ja sitten keskittyi hienosti rataan. Molemmilla kerroilla mentiin möllirata kaksi kertaa. Ekan ekalla radalla tuli jostain syystä vikan esteen ohi. Tokalta radalta nolla, -24,18, etenemä 3,89 m/s ja 6/26 sija. Toisesta kisasta ekalta radalta tippui muurin palikka ja toka rata oli taas nolla, -28,41, etenemä 4,14 m/s ja sijoitus taas 6/26. Molemmilla kerroilla jäi nopeimmasta viitisen sekuntia. Kyllä oli ihanaa juosta taas rataa <3 Ja kiva kun Lyyti ei tuon enempää ihmetellyt uutta paikkaa ja eri esteitä. Kontaktit oli kohtuullisen hitaat (ei siis laita tassuja maahan nopeasti vaan hiipii alastulon). Viimeisellä radalla oli jo vähän parempi että kaipa se vaatii vaan niitä toistoja...