Kesäkuun treenit meni niin surkeasti, etten viittiny ees kirjoittaa niistä mitään. Lyytin juoksut oli heinäkuussa; väliä edellisiin oli ennätykselliset pari päivää vaille 6 kk mutta sen sijaan musta tuntui että se valmisteli niitä koko kesäkuun... Siispä ei vain juoksujen jälkeiset treenit vaan myös niitä edeltävät treenit meni pipariks. Että oisko sittenkin parempi 4,5 kk kerrasta poikki -väli :D Heinäkuussa ei tehty kummankaan kanssa yhtään mitään, lomailtiin vaan. Treeneihin paluu 2 viikkoa sitten ei näyttänyt lupaavalta. Lyyti kiersi kerran renkaan oikaisten palkalle ja sen jälkeen rupesi menemään renkaan sivusta tai alta. Mikään ei onnistunut, mua ärsytti ja koiraa ahdisti. Tehtiin toki lopuks jotain helppoa ja kivaa. Viime viikolla oli jo vähän positiivisempaa paitsi että päällejuoksuissa mä unohdin monta kertaa vetävän käden. Ja Lyyti kun on opetettu tietyllä tavalla, niin sehän tekee just niin kuin mä ohjaan eikä korjaa mun virheitä. Se on hyvä, koska pistää mut yrittämään. Santerihan oli opetettu vähän niin ja näin ja sehän kyllä korjaili mun virheitä ansiokkaasti - ja mä sain edelleen tehdä niitä... Lyytin treeneissä vielä pieleen meni kun kerran lähdettiin keskeltä rataa tosi vinosti olevan hypyn takaa ja mähän unohdin, et ne on Lyytille vaikeita. Näiden jälkeen se rupes näyttämään vähän ahdistuneelta - mutta ohjasin sen vaan suoralle pätkälle "nyt mennään" -asenteella ja oho, sehän lähti ja vieläpä sanoi räyh!  Tätä rupesin sitten pohtimaan. Oon ajatellu, että enhän mä voi sen jalkoja liikuttaa ja jos se lakkaa yrittämästä, niin en mä enää hirveesti siinä voi mitään tehdä. Mutta voinpas näköjään. Tämänpäiväisissä treeneissä tapahtui ihan sama juttu ja juttelin siitä sitten Jennan kanssa. Päädyttiin siihen, että parempi on ohjata se ihan mihin tahansa suoralle tms ja palkata siitä kun se kiihdyttää eli nousee takaisin toiminta-alueeseen ahdistustilastaan. Hanskojen naulaan heittäminen vaan pahentaa tilannetta entisestään.

Tän päivän treeneistä ihan viittii kirjoittaakin. Olin psyykannut itseni niin, että en saa tehdä ainuttakaan ohjausvirhettä vaan vedetään rata nollalla läpi mitä tahansa Jenna onkin meille suunnitellut. Edessä oli 11 esteen rata, jossa oli kai 5 eri ohjauskuviota. Suunnittelin meneväni niillä, jotka on Lyytille helppoa, sitten keskityin aivan kuin kisoissa ja saakeli mehän mentiin se nollalla läpi! Eli siis niin kuin Mariitta viime ratsastustunnilla sanoi: "Sä menit tän 5 kertaa oikein eli sä todistit, että kyllä sä osaat tän. Kun menee pieleen, niin se tarkoittaa vain sitä, että neiti ei keskity!" Että onkohan tää nyt sit hyvä vai huono asia... Radan viimeinen este kepit meni myös virheittä mut vauhtia ei juurikaan ollut. No, radan jälkeen kokeiltiin eri ohjauskuvioita, joista sylkkäri meni hyvin, mutta whiskey-leikkaus vaatii vielä avustajan ja lelun leikattavan esteen taakse. Avustettuna menee hyvin. Ens kerralla katotaan kontakteja ja nyt täytyy taas alkaa kepitellä kotona, josko se pujotteluvauhti sieltä palaisi. Ja odotellaan juoksujen jälkeisen masennuksen loppumista että päästään kunnolla vetämään.

Santeri on ollut taas comme ci comme ca. Välillä tulee päiviä, jolloin se on tosi iloinen ja liikkuu kuin nuori, mutta heinäkuussa se on esimerkiksi yrittänyt syödä yhden akupunktiolääkärin ja riehunut hoidossa niin, että 7 neulaa lenteli pitkin lattioita. Tämän jälkeen annettiin laserhoitoa, johon se sitten rauhoittui. Jatkuvalla kipulääkityksellähän se nyt on. Mökillä se tuntuu aina voivan paljon paremmin että pitäisköhän meidän muuttaa sinne...