Keskiviikkona alkoi kesäkauden treenit ja nyt toukokuussa kouluttajana on Outi. Tehtiin valmennusryhmän rataa, jossa oli 26 estettä. Rimat laitettiin 45-60. Ohjeena tehdä ensimmäiseen virheeseen asti... Ja voi hyvää päivää miten mä olin surkea!!!!! Ihan samanlaista touhua kuin viime perjantain aluevalmennus. Unohtelin rataa, roiskin mihin sattui kuin en ois ikinä ohjannut mitään enkä varsinkaan koskaan tehnyt yhtään nollaa. Ekan kerran unohdin ratan 5. esteellä (putki), sitten sillä samalla monta kertaa unohdin vaihtaa puolta ja olin aivan toivottoman myöhässä seuraavassa kohdassa. Radassa oli kohta, jossa kepeille tultiin n. 90 asteen avokulmaan ja niiden jälkeen käännyttiin 180 astetta A:lle. Tää ois ollu siistiä tehdä leijeröimällä, joten treenattiin sitä vähän erikseen. No eipä oikeen toiminut sekään. Vaikka Lyyti leikki Outin kanssa ihan kohtuullisesti, niin ehkä sen verran oli vielä hämmentynyt uudesta palkkaajasta, ettei sillee ampunut sen luo, kuten Jennan luo aina.

 Tokalle kierrokselle kasailin itseäni ja saatiinkin loppurata (14-26) mentyä kahdella virheellä (putkelta käänsin Lyytin kropalla pois ja takaakierrossa unohdin vetokäden...) Sitten vielä kokeiltiin koko rataa ja saatiin vihdoin menemään, ainoastaan kepit-A-kohdassa oli ongelmaa. Jatkossa mun täytyy suosiolla tehdä pätkissä. Ei oo reilua koiralle, että mä säädän ja mokailen, vaikka se kuinka saisi palkkaa. Lyyti on sen verran herkkä koira, että se kyllä tietää, koska meni pieleen ja sit lähtee kyselemään, hidastumaan, hidastumaan... ja sit mua alkaa ärsyttää, mistä se hidastuu entisestään. Oikeesti kaikki on vaan kiinni siitä, etten mä keskity. Ja kun tiedän tämän, niin miksen mä sitten keskity?!

 Tätä asiaa mietin 2 päivää ja perjantain aluevalmennukseen mennessä olin tosi tiukkana itseäni kohtaan (edelliskertaan verrattuna olin myös nukkunut paremmin ja pitänyt huolen syömisestä). Ja kylläpä menikin sata kertaa paremmin kuin edelliskerralla :D Tällä kertaa oltiin myös jaettu aika puoliksi ja me oltiin jälkimmäisessä ryhmässä, joten koira sai ootella rauhassa autossa ekat 2 tuntia. Meidän ryhmä aloitti ketteryystesteillä ilman koiria ja koirien kanssa radasta (piirros tulossa). Radan alku (ekat 6 estettä) meni tosi hienosti ja tassua sai pistellä toisen eteen. Sitten oli pakkovalssityylinen kohta ja enhän mä taas malttanut odottaa vaan liikuin ihan väärään suuntaan. Sain Lyytin tulemaan ensin oikealle puolelle mut sit se kiersi esteen toiselle puolelle ja hyppäsi väärinpäin kuitenkin :D Tää saatiin kotiläksyksi. Sitten päästiin esteet 4-11. Pakkovalssikohta ei edelleen ollut kovin hyvä mutta esteet meni oikein. Muurin jälkeen tuli poispäinkääntö, joka onnistui mutta ei oo nopein ohjaus Lyytille (eipä me sitä kovin usein oo tehtykään). Nopeammin pääsin, kun jätin koiran tekemään niistohyppyä loppuun ja lähin jo liikkumaan kohti muuria ja törkkäsin sen hypyn takaakiertoon. Kepeillemeno olikin sitten haastava. Ekalla kerralla seisoin suoraan ekan kepin edessä ja koira katteli ympärilleen, et mihin hemmettiin piti mennä. Terve vaan. Seuraavalla kerralla annoin tilaa ja Lyyti meni hienosti oikein sisään... ja saman tien ulos, kun takaaleikkasin. Toi oli siis aivan liian vaikea kulma takaaleikkaukseen tässä vaiheessa. Pitäis malttaa tehdä yksi asia kerrallaan. Saatiin onnistumaan toiselta puolelta ohjattuna ja loppurata meni sitten nollilla. Pituudella käännös vähän venähti ja siitä Nina muistutti, että kaikki perusennakoinnit ja puolenvaihdot pitäisi pystyä tekemään kaikilla esteillä, myös pituudella, renkaalla... Tätä asiakin on ollut vuoden treenilistalla ja ollaanko me sitä treenattu... öh, kerran?

 Toisessa setissä tehtiin kahdella hypyllä valsseja, peruspyörityksiä ja takaaleikkauksia. Tää olikin haastavaa, kun en päässyt säntäilemään mihinkään vaan piti malttaa. Valsseissa Nina puuttui paikkaan, jossa mä ne teen. Mitä järkeä mennä siivekkeen kohdalle, jos seuraava este on takana? Kun tein valssin lähemmäs rimaa, niin johan Lyytikin kääntyi. Jos mun valssi valuu estelinjan ohi, niin Lyytin käännös valuu yhtä paljon. Jep jep. Peruspyörityksissä puututtiin askelten rytmityksiin eli esteiden välissä voi ottaa pidempiä askelia mutta ennen seuraavaa estettä pitää jarruttaa, niin koirakin jarruttaa. Hirveen vaikeeta :D Takaaleikkauksissa Lyyti kääntyi kerran väärään suuntaan, muuten oikein mutta olin niin paljon edellä, etten voinut yhtään ennakoida. Tota pitää siis treenata niin, että lelu on yllärinä esteen takana. Tässä treenissä olin erittäin ylpeä siitä, ettei Lyyti kertaakaan tullut hypyltä pois, mikä oli melko yleistä ryhmässä. Joku Jennan saarnoista on sentään mennyt jakeluun :D Lopuksi otettiin vielä 4 esteen suora 6 metrin väleillä. Ensin yhteislähtönä, sitten kutsumalla ja Nina kellotti molempien ajat. Lyyti oli kutsumalla niinkin paljon kuin 0,7 sekuntia nopeampi. Aika huikea ero noin lyhyellä matkalla. 20 esteellä se ois 3,5 sekuntia...

 Palaute vahvisti aika monta asiaa, mikä meidän hommassa on pielessä. Mä juoksen ja liikun, mikä on tietysti hyvä asia, MUTTA usein homma menee pelkäksi juoksemiseksi ja ohjaaminen on sinnepäin ja ainakin ennakointi unohtuu. Nina käytti osuvasti sanaa säntäily. Pitäisi rytmittää ja malttaa ja näin ollen ohjaus ois koiran näkökulmasta selkeämpää. Tätä voi harjoitella etenkin pakkovalsseilla (mut pitää liimata maahan kiinni) ja sitten noilla kahdella hypyllä. Toinen asia on se, että Lyyti kattoo mua jonkin verran hypätessään ja se on yksi hidastava tekijä. Nää kaksi asiaa liittyy yhteen sillee, että kun mä säntäilen ja roiskin, niin koiraparan pitää kattoa mua tarkasti ja yrittää arvailla, mihin pitää mennä. Vauhti siinä tietysti kärsii (verrattuna suoraan kutsuttuna, jolloin ei ollut mitään kyselemistä). Etenemisen vahvistamista siis koiralle ja mulle malttia. Menomatkalla Alman kanssa puhuttiin, että Alman koira on opetettu ampumaan vaan eteenpäin ja pyöritykset on haastavia. Näin munkin oli tarkoitus Lyyti opettaa, mutta näin on sitten käynyt, että me mennään samaa tahtia. Elämä on.