Viime tiistaina Sunny kävi 2 kk tauon jälkeen näyttämässä itseään Aistin Annalle fysioterapian merkeissä. Uutiset olivat positiivisempia kuin koskaan ennen. Sunny on saanut lihasmassaansa takaisin pitkin kroppaa. Reisilihakset putosivat ihan pois agilityn lopettamisen jälkeen, mutta nyt nekin ovat tulleet takaisin. Takajaloissa ja ristiselässä + lannealueella ei ollut mitään ongelmia ja Sunny jopa käänsi varpaansa nopeammin oikeinpäin kuin ennen (hermoratatesti). Ainoa jumikohta oli kyljessä, pisti hanttiin etujalkaa venyttäessä eteenpäin. Parasta oli, ettei mökkiviikon rankat urheilut olleet yhtään jumiuttaneet Santeria. Kotona pitää jatkaa kaikkia edellisiä jumppia (jumppapallo, hidas kävely ja kyljen taivutukset) ja lisänä tuli etujalan venyttäminen.

Ke-la olinkin Saimaan risteilyllä, joten Sunny oli vain normaalilenkityksellä. Kotiuduttuani olen ehtinyt kokeilla kaukokäskyjä (ei ole unohtunut, onnistui 5 metristä) ja luoksetulon pysäytystä (oli unohtunut, pikatreeniä tarvitaan). Olen ensi viikonlopunkin reissussa, eli treeniaikaa ei ole kovin paljon...

Tänään illalla käytiin uinti- ja juoksulenkillä. Ajeltiin ensin Jakomäkeen, jossa on loistavia hiekkamonttuja. Unohdin ponnarin, musasoittimen sekä Sunnyn namit, jes. Yllättäen Sunny ui ehkä jopa paremmin kuin namien kanssa! Se vaan porskutti joko keppiä hakien tai muuten vaan, kerran todella pitkällekin, kun ei löytänyt keppiä. Aikaa meni varmaan viitisen minuuttia, en ottanut tarkkaa aikaa. Uinnin jälkeen otettiin kunnon hepulit hiekkarannalla.

Sitten käytiin autolla vaihtamassa juoksuvaljaat päälle ja käveltiin lenkkipolulle. Mä en ole käynyt juoksulenkillä varmaan vuoteen, jollei oteta huomioon torstai-iltana Savonlinnassa heittämääni pikkulenkkiä. Heti lenkin alussa olleet kolme ylämäkeä olisi kyllä voinut kävellä, meni aika pahasti mehut heti alussa. Rytmiin päästyäni meni kuitenkin ihan kivasti ja neljän kilometrin lenkki siitä lopulta tuli. Yhdessä kohdassa meinasi homma mennä pipariksi, kun taivaalle ilmestyi kolme kuumailmapalloa ja niitähän Sunny ei voi sietää. Päästiin kuitenkin nopeasti takaisin metsään, ja Sunny keskittyi taas juoksemiseen. Se veti käytännössä koko matkan lukuun ottamatta ylämäkiä (joissa mä olisin nimenomaan tarvinnut vetoapua...), täytynee alkaa harrastaa useammin tätäkin!