Tänään oli viimeinen kerta Korrien "syksyn" kurssia. Kolmen viikon päästä jatkuu sitten "kevään" kurssi. Tänään aiheena oli kisaharjoittelu. Ensin Pekka kertoi monipuolisesti teoriaa kisanomaisesta treenaamisesta. Tällä aikaa Sunny suoritti oma-aloitteisesti vartin paikkamakuun :p Sitten jokainen teki kisanomaisesti 3 liikettä. Mä valitsin seuraamisen, luoksetulon ja ruudun.

Aloitettiin juoksuntarkistus ilman hihnaa ja namia. Hyvin meni, tosin onhan Sunny nähnyt Pekkaa jo aikaisemmissa treeneissä. Sitten seuraaminen. Valmistelu meni vähän pieleen, kun n. 5 metrin päässä valkkari haastoi kaveriaan leikkiin ja Sunnyn mielestä sitä kaivattiin poliisiksi. Ei kuitenkaan mennyt, hyvä häiriöharjoitus tuokin. Sen verran itse häiriinnyin etten muistanut sanoa virittelysanaa. Tehtiin aika pitkä pätkä, suurimmaksi osaksi meni hyvin, vaikka itse hermoilinkin. Toisia koiria kohti ja ruudun läpi käveleminen aiheutti kontaktin herpaantumista, mutta käännöksissä Sunny aina skarppasi. Samoin paikallakäännökset oli hyviä. Aluksi taisi taas vinkua. Täytyisi taas tehdä treeneissä pitkää pätkää jättipalkalla, yleensä tulee tehtyä vain vähän.

Luoksetulon Sunny teki paremmin kuin ikinä. Pekka sanoi sen olleen lähellä kymppiä ja treenikaveritkin ihastelivat. Pysähtyi kuin seinään, meni maahan heti käskystä ja tuli reipasta laukkaa kaikki välit. Ihan uskomatonta, reilu viikko sitten tehtiin ensimmäistä kertaa kokonaisena! Vieläpä sunnuntaina hidasteli väleissä, mutta ehkä tänään vire oli niin korkea, että tehtävät meni skarpisti.

Ruutu oli vähän jännityksenpaikka, sehän on mennyt vähän vaihtelevasti, joskin viime päivinä hyvin. Reunanaruja ei ollut ja törpöt oli erilaiset kuin kotona. Ensin Sunny katseli taas oikealla puolella leikkivää valkkaria, joten sanoin, etten ole valmis vielä. Sitten sain sen katsomaan ruutuun ja sanoin valmis. Sinne juoksi laukalla, aika keskelle ja ekasta käskystä maahan. Saattaa olla, että häntäkarvat olivat takareunalla, en nähnyt ihan tarkkaan sinne asti. Onko tämäkin nyt loksahtanut paikoilleen, kun ei vielä viikko sitten mennyt?! Lopun seuraamaan tuleminen meni yhtä haukahdusta lukuun ottamatta ongelmitta.

Tästä sitten kehut ja ruokakuppi ja Sunny olisi voinut tehdä vielä lisääkin :D Itse kaipaan varmuutta, täytyy taas alkaa tehdä useammin liikkeenohjaajan kanssa sekä joskus noita kokeenomaisia. Mutta ihan uskomatonta, enää puuttuu kaket ja tunari voittajasta! Miten voi viikossa parantua kaksi liikettä noin paljon?